Järjestystä ja aikaisempien asennuksien korjailua

Käyttövesipumpun ohjaus

Alkuperäinen käyttövesipumpun asennus on tehty eteenpäin katsovan sohvan sisään. Tänne oli myös käyttökytkin laitettu jonne on ikävä päästä. Kaikissa karavaaneissa on enemmän tai vähemmän käytetty Berkerin sähkörasioita ja tilasin vastaavan kytkimen, jonka voisi sijoittaa paremmin käsille esimerkiksi keittiön muiden rasioiden yhteyteen.

Samalla kun tuolta tuli vietyä muitakin kaapeleita, sai sinne tuotua kytkimelle kaapelin, jolla saisi ohjattua vesipumpun käyttöjännitteen. Vesipumpussa on paineautomaatti, mutta on hyvä jos sillä on sähköt päällä vain kun sitä tarvitaan.

Kytkimeen asennettiin päällä olon merkiksi LED-valon, joka kuvassakin loistaa kirkkaana. Tuleepahan sammutettua kun vettä ei tarvita.

Takatalliin järjestystä

On tärkeää, että tavarat pysyvät paikallaan kun auto liikkuu, jotta ei rikota paikkoja. Näin ollen ruuvasin laudat tallin takaseinään johon on helppoa kiinnittää erilaisia lenkkejä, koukkuja ja remmejä mm. retkipöydän ja -tuolien kiinnittämiseen. Samalla talliassa vallitsee edes jonkun tason järjestys ja sieltä ainakin vielä löytää kaiken.

Säilytystilaa penkkeihin

Matkailuautoissa ja -vaunuissa on aina liian vähän säilytystilaa. Tässäkin autossa on penkkien sisällä tilaa, johon alunperin on varmaankin päässyt sohvatyynyjen alta nostamalla pohja levy pystyyn. Varsin epäkäytännöllistä ja edellinen omistaja oli tehnyt eräänlaiset vetolaatikot sohvien päätyihin. Sinänsä olivat aika virityksiä ja päätettiin ne purkaa pois ja tehdä homma uusiksi.

Ohjaamon puoleiseen sohvaan mahtuu jopa 60 cm syvä laatikko ja oiva paikka SmartStoren säilytyslaatikolle, johon saa koiran kuivaruoan. Tästä laatikosta siis tulee koiran tarvikkeiden säilytyspaikka.

Laatikoihin ostettiin lukkiutuvat liukukiskot ja itse laatikkoon ei tule vetimiä. Voi tosin olla, että pitää kuitenkin laittaa hillityt vetimet, sillä kiskot eivät jaksa kovin ulos laatikkoa työntää kun sitä yrittää avata.

Toisen sohvan sisään mahtuu vain 30 cm syvä laatikko. Matkustajien turvavöiden kiinnityspisteiden, sekä vesipumpun vuoksi tilaa ei ole niin paljoa.

Pinnaksi laatikoiden etuseinät saavat samaa koivukuvioista kontaktimuovia.

Hyllyt järjestykseen

Monesti näissä on matala hylly yläkaappien alla, joissa mikään ei pysy liikkellä ollessa paikallaan ja hyvin todennäköisesti on pian lattialla. Miksi tälläisiä hyllyjä näihin laitetaan?

Clas Ohlsonilta onneksi löytyi täydellisen kokoisia rasioita, jotka sopivat juuri tuonne hyllyyn. Ja sattui vielä olemaan tarjouksessa. Kokonsa puolesta nuo hyllyvälit täyttyivät rasioista täydellisesti, nyt kun vielä muistaa mitä on missäkin.

CPAP:lle hylly

Jussin CPAP-laitteelle oma hylly sekä 12V sähköä.

Auton alle tassut ja harmaaveden poiston uusinta

Alustan puolella tällä kertaa, joten auto ensin rampeille, niin on parempi työergonomia. 

Harmaavesisäiliön tyhjennyksen putki oli alunperin sen verta korkealla, että sitä piti vähän laskea. Vaihdoin samalla putken uuteen ja liitin kun klemmarilla sen säiliön letkuun. Se oli jesarin pyhällä hengellä kiinni. 

Lopuksi taakse tallin alle runkopalkkeihin kulma tuet paikalleen, ei tarvii tunkeilla leikkiä enää.