Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2016

Sisustuksen päivitystä

Edellinen omistaja oli päällystänyt kaappien ovia valkoisella kiiltävällä kontaktimuovilla ja muutamat paneelit verhoillut viininpunaisella vinyylillä. Ei ihan meidän makuun ja päätimme tehdä pintoja uusiksi. Tässä muutamia kuvia ”ennen ja jälkeen”.

Ennen

Jälkeen

IMG_0974

Muutoksessa viininpunaiset vinyyliverhoilut sai vaihtua hillityyn kerman väriin. Kaappien ovista riisuttiin vanhat kontaktimuovit pois ja muutamaa ovea sai siivota, paklata ja hio aika urakalla. Tämän jälkeen liimattiin koivun kuvioinen kontaktimuovi niihin. Mikroaaltouunikin siirrettiin ylempään kaappiin ja sen paikalla ollut hylly entisöitiin ennalleen. Näin saatiin TV:lle paikka.

Samassa rumbassa roskakori poistetiin oviaukosta ja hellan alle kaappiin asennettiin liukukori roskikset.

Vielä verhot pitäisi vaihtaa paremmin sävyihin sopivaksi.

Ulko-oven yläpuolella näkyy myös uusi kello sekä aurinkopaneelin näyttö. Nämä ovat vielä tulevaisuutta, koska tuo kuva on otettu vasta heinäkuussa.