Kevätpesua 2020

Vuoden 2020 omituisen epätalven käännyttyä varovaisesti koronakriisin sävyttämäksi kevääksi, oli jälleen aika pestä matkailuautosta syksyn ja talven liat pois.

Tapio häärää katolla karkoittaen sinne kertynyttä likaa.

Pestessä huomasi hyvin, että viimevuotinen vahaus kannatti. Kertynyt lika irtosi helposti ainakin katolta. Sen sijaan seinissä olleet muutamat valumat olivat pinttyneet vähän pahemmin, vaikka Autoglymin pesushampoo irrottikin suurimman osan. Pahimpien valumien puhdistukseen toimi uuden vahan levitys juuri pestylle pinnalle ja näin loputkin valumat hävisivät kevyesti. Ja samalla jälleen valkoiseksi muuttunut seinä sai uuden vettä hylkivän pinnan.

Kevät tulee myös kukkapenkissä pesivien narsissien mielestä.

Nyt sitten seuraavaa reissua odotellessa… Minnehän tänä vuonna mennään? Tämän alkuvuoden koronaviruksen aiheuttama pandemia vaikuttaa tulevan kesän suunnitelmiin aivan varmasti. Ehkäpä kotimaa on hyvä vaihtoehto – varsinkin kun viime vuonna kävimme Euroopan kierroksen.