Aihearkisto: puutarha

Terassi saa jatkoa

Muun myllerryksen jälkeen on terassin jatkeen pohja tasattu, tärytetty, laseroitu korko, sekä betonilaatat tukipisteiksi vaaitettu.

Tähän on hyvä rakentaa uusi runko ja laudottaa yli.

Jos joku ihmettelee, miksi terassin rakentaminen alkaa ulkopuolelta eikä seinästä, niin siihen on kyllä syynsä. Jääköön tässä vaiheessa vielä arvoitukseksi.

Tanssilava muodostuu

Parin viikonlopun puhailun jälkeen on hyvä tarkastella kättensä jälkeä. Saa nyt vähän aikaa olla näin ja visio terassin ulkonäöstä tarkentunee hiljalleen.

Kivien asennusta puutarhaan

Tämän viikonlopun teemana on pihakiveykset. Kivituhkaa alle ja betonilaattoja päälle.

Ihan ekaa kertaa tälläistä teen ja tuntuisi onnistuvan ihan hyvin. Huomenna jatketaan ja ladotaan liuskekivilaattoja tuonne terassin edustalle.

Jatkui seuraavana viikonloppuna

Ei saatu liuskekiviä tehtyä, vaan jatkui vasta seuraavana viikonloppuna. Nyt nekin on ladottu.

Puutarhan myllerrys jatkuu

”Hela” -viikonlopun voi viettää monin eri tavoin. Me puhkittiin pesten matkailuauto sekä myllertäen puutarhaa.

Aika tarkkaan kaksi vuotta sitten istutetuille pensaille annettiin uusi kuorikate. Jussi kitki nurmelta voikukan alkuja ja Tapio siisti kaivinkoneen jälkiä ja tasoitteli sen jäljiltä nurmikon paikkaa.

Siirretty vaahtera sai myös kuorikatetta juurelleen.

Pihapolkua on nyt mallattu paikalleen ja maanantaina saapuu säkkikuorma kivituhkaa, niin pääsee tekemän polun kiville pedin.

Puutarhan myllerrystä

Vuokrattiin minikaivuri viikonlopuksi, että saisi terassin toisen puolikkaan perustuksen tehtyä paremmin ja samalla poistaa muutama vuosi sitten kaadetun orapihlaja-aidan juurakot.

Juurakot lähti, peräkärryllinen odottaa Sorttiin viemistä. Naapurin kanssa oikastiin samalla ratapölkkytukimuuria ja oja siivottu. Ojan kaato kaivolle vielä pitää korjata samalla kun tuohon laskee salaojaputkea ja peittää sen.

Terassin pohjatyöt vaatii vielä mursketta ja nurmialue tasoitusta, multaa ja siemennyksen.

Ja samalla kaivettiin maakaapeli autokatokselta roskakatokselle. Saa yhden ”karavansähköpaikan” roskikselle, kun matkailuauton paikka on siellä.

Terassi uusiksi

Maalatako vanha, vai uusitaanko kansilaudat? Alkoi olla aika kulunut ja tikkuja jäi jalkoihin vähän väliä, joten uusitaan.

Puretaan vanhaa pois

Purettiin sitten runkoineen kaikkineen. Tuo oli suoraan maan päälle rakennettu ja osa runkopuista oli jo mätää. Jännittää mitä talon puoleisesta osasta löytyy.

Samalla saatiin tuhottua salavan kanto kokonaan pois tieltä. Saadaan jatkossa eheä terassin kansi.

Vanhemman puoliskon purku

Vanhemmen puolen purku olikin jo työläämpää. Mm ruuvien kannat oli osa ihan rikki, joten lautoja piti repiä irti. Alta löytyi vanhoja muotoiltuja betonisia laattoja, jotka on nyt kerättynä talteen. Pieni kerros multaa ja sitten hiekkaa.

Tuohon on hyvä perustaa uusi muutamalla kierrettävällä paalulla niin syvälle kun menee. Tarinat kertovat, että tälle puolelle on naapurien louhintakivet dumpattu rakentamisen aikaan.

Uusi perustus ja runko

Nyt tehdään terassi irti maasta ja vähän järeämmästä tavarasta. Kaksi paalua vaipui käytännössä routarajan alla ihan loistavasti. Yksi meni puoleen matkaa kunnes törmäsi kiveen ja ei mennyt syvemmälle ja terassin keskelle jäävä paalu meni kaikki 30 senttiä. Sillä nyt ei ole niin väliä kun ei tää maa edes roudi.

Runko palkit paikalleen ja koolauspuita laittamaan. Ensin ulkoreunaan ja sitten vielä kahden metrin jaolla takkahuoneen seinästä lukien parit, että saadaan laudan jatkopaikat. Muuten laitetaan muut hieman limittäin kiinnittämisen helpottamiseksi.

Runko valmis ja kansilautojen koeladonta

Terassin runko valmiina ja suorassa. Samalla jää vanhat portaat piiloon.

Ennen varsinaista kansilautojen kiinnitystä suoritetaan koeladonta, että näkee vähän mistä leikataan ja miten.

Terassin lautoja koeladottuna.

Hyvä syy koeladonnalle oli tietenkin mittaukset, oikea syy oli saada saunaterassi auki sen verran, että pääsee vilvoittelemaan.

Kannen laudotus loppuun

Terassin tämän vaiheen laudotus valmiina.

Saatiinpa viimeisteltyä terassin laudotus loppuun. Nyt vielä ne kuuluisat listat paikalleen ja voidaan jäädä odottamaan lisää rahaa, että tähän päälle vielä saisimme lasituksen.

Keväisiä puutarhan asennuspuhteita

Taas se aika vuodesta kun saa sisustaa puutarhaa. Haettiin multaa ja kesäkukkia kauppareissulla ja oli loistava päivä puutarhapuhteille.

Sunnuntain jatkot

Sunnuntaille jäi vielä reilusti puuhaa.

Istutuksiin meni 80 litraa puutarhamultaa. Vuodatettu myös pari hikipisaraa.

Mitenkään mainostamatta on pakko sanoa, että Lidlin kivennäisvesimehut ovat ehkäpä parasta tässä touhussa.

Pensaiden asennusta

Päätyihin tuli mustilanhortensiat ja niiden väliin vuorotellen neljä korallikanukkaa ja kolme pihajasmiketta. Korallikannukalla on hehkuvan punainen runko ja antaa väriä talveenkin.

Tuomikin kukkii tuolla taustalla ja tuoksu on hurmaava!