Roki Rottweiler

  • Apuaskelma Rokille 2018-07-13 - Sängyt on autossa sen verran korkealla, että Roki ei mielellään hyppää sinne. Teinpä siis apuaskelman tuohon portaisiin, jos se helpottaisi. Kovin paljoa enempää ei pysty kun tulee kaappien ovet tielle. Askelelevyn alla menee alumiiniprofiili keskellä antamassa lisää jäykkyttä ja samalla pitää paikallaan tuon. Levyn voi siis nostaa pois paikaltaan tarvittaessa.
  • Mennään koirakouluun 2016-12-05 - Isännät on menossa koirakouluun oppimaan miten meitä pitäisi käsitellä. He ovat eilisestä alkaen ollut ihan hassuja. Murisevat vaan meille kun tultais viereen ottamaan rapsutuksia. Tää on kuulemma joku kylmä viikko. Sentään vielä pääse viemään heitä ulos kävelylle ja on ne ruokaakin antanut. Sillon edes saa rapsuja. No me otetaan tää tooosi raskaasti kuten kuvasta näkyy.
  • Uusi istuin 2016-10-27 - Mulla on uusi istuin 😉
  • Illanviettoa 2016-10-20 - Isännät kattoo telkkaria ja me elbataan niiden jaloissa. 
  • Koirien uudet sängyt 2016-10-06 - Tilattiin viisi viikkoa sitten uudet sängyt ja tänään ne viimein tuotiin, kun olin soitellut perään, että missähän ne mahtavat matkata. Siellähän ne oli liikkeen varastossa odottamassa, että joku soittaisi.  Vanhat sängyt on nyt kaupan ja varastoituna talliin. Tässä tosin joutunee nukkumaan siellä tallissa kun nuo otukset omivat uudet sängyt heti petaamisen jälkeen.