Puutarhan myllerrys jatkuu

“Hela” -viikonlopun voi viettää monin eri tavoin. Me puhkittiin pesten matkailuauto sekä myllertäen puutarhaa.

Aika tarkkaan kaksi vuotta sitten istutetuille pensaille annettiin uusi kuorikate. Jussi kitki nurmelta voikukan alkuja ja Tapio siisti kaivinkoneen jälkiä ja tasoitteli sen jäljiltä nurmikon paikkaa.

Siirretty vaahtera sai myös kuorikatetta juurelleen.

Pihapolkua on nyt mallattu paikalleen ja maanantaina saapuu säkkikuorma kivituhkaa, niin pääsee tekemän polun kiville pedin.

Julkaistu kategoriassa Piha, kirjoittanut .

Tietoja oh2th

70-luvulla syntynyt nörtti, joka pitää kotiaan Espoon Kauklahdessa yhdessä Jussin kanssa. Meillä on talonvahtina Roki-koira. Töissä palvelukehityksen johtamisen asiantuntija. Kotona automaatio- ja IoT-säätäjä sekä radioamatööri ja karavaanari. Muuten terve.