31.7. Maarianhamina

Pikkasen yli viikko ja nyt ollaa Maarianhaminassa, Gröna Uddens Camping. Tällä päivämäärällä vuosi sitten olimme samassa paikassa. Matkalla tänne tehtiin pikainen visiitti Open Water Breweryn myymälään josta toki tarttui kaikkea jännää mukaan. Ois ollut hienot aromilasit, mutta jätettiin ne tällä kertaa pois – Saunabaarissa ei ole tilaa!

Iltapäivän ateriat löytyivät Dino’s Bar & Grillistä ja takaisin autolle kävellessä löytyi hieno puistopuutarha kaupungintalon edustalta.

1.8. Maarianhaminan kulttuurihistoriallinen museo

Museosta saa hyvin ymmärrystä alueen historiaan. Tuolla nyt ei valitettavasti tullut otettua kuvia.

Samassa rakennuksessa on myös vaihtuva taidenäyttely ja tällä kertaa oli ruotsalaisen akvarellistin Lars Lerinin teoksia. Vaikuttavia maalauksia eri aiheista maailmalta, kaupunkeja, luontoa, eläimiä ja ihmisiä.

Julkaistu kategoriassa Kesäloma 2021, kirjoittanut .

Tietoja oh2th

70-luvulla syntynyt nörtti, joka pitää kotiaan Espoon Kauklahdessa yhdessä Jussin kanssa. Meillä on talonvahtina Roki-koira. Töissä palvelukehityksen johtamisen asiantuntija. Kotona automaatio- ja IoT-säätäjä sekä radioamatööri ja karavaanari. Muuten terve.