

Kappellskärissä aamiaista syödessämme tuli mieleen Jussin puolisisko Paula, että missäspäin hän asuikaan. Kaivettuamme Jussin muisteja, paikkakunta olisi Eskilstuna, joka sopisi sinänsä reitillemme kohti Norjaa. Laitettiin viestiä, että ollaan Ruotsissa ja ollaan matkalla Norjaan, jos voisimme vaikka tavata.
Kutsuivat meidät kylään ja tarjosivat mahdollisuutta yöpyä heidän pihassa. Otimme kutsun ilomielin vastaan.
Uppsala
Ensin kuitenkin Uppsalaan katsomaan kaupungin hienoa katedraalia.
Uppsalan tuomiokirkko on Ruotsin kansallispyhäkkö ja Pohjoismaiden suurin katedraali, jonka rakentaminen alkoi 1270-luvulla ja joka vihittiin käyttöön vuonna 1435. Kirkko sijaitsee Uppsalan keskustassa ja se on avoinna vierailijoille vuoden ympäri joka päivä kello 8.00–18.00. Historiallisen arkkitehtuurinsa lisäksi tuomiokirkossa järjestetään säännöllisesti opastettuja kierroksia, jumalanpalveluksia, konsertteja sekä erilaisia taide- ja kulttuuritapahtumia.














Eskilstuna
Illaksi kohti Eskilstunan Torshällaa, jossa meitä odottikin jo iltapalaksi Paulan tekemä Taco-pöytä. Jälkiruoksi kahvia ja Niclasin tekemää piirakkaa, joka oli taivaallisen hyvää.
