18.7. Kalmari

Matkalla olimme ostaneet aamiaistarpeet, jotka nautimme aamutoimien jälkeen.

Kävelimme päätien varteen ajatuksella, että kävellään satamaan, josta saisi lauttayhteyden Kalmariin. Otimmekin bussin, jonka sai kätevästi maksettua mobiilisovelluksella, sekä Roki sai tulla kyytiin. Bussissa Rokille meinasi tulla kuuma, mutta nyt on hyvä vesipullo ja juottoastia, josta on helppo antaa vetää koska vain.

Täällä sai taas kokea sen miten koirat ovat tervetulleita ravintoloihin, ainakin terasseille. Vesikuppi tuodaan ja saa istua rauhassa. Keskustan torin laidalla olevan ravintolan terassilla oli vain valitettavan paljon lasinsiruja.

Kalmarin linna tuli tarkistettua vain ulkoisesti, sillä vaikka koiran kanssa olisi saanut mennä linnakesaarelle, olisi 2 x 15€ lippujen hinnasta jäänyt suurin oli saamatta. Koirien kanssa kun ei olisi saanut mennä linnan sisätiloihin, joissa kaikki kiinnostava olisi ollut.

Paluu campingiin tehtiin lautalla ja kävelimme satamasta kaupan kautta autolle valmistelemaan illan ruokia sekä tietenkin ruokkimaan Roki.

Meat spin vol xxyz +n
Same meat – different spin
Julkaistu kategoriassa Kesäloma 2017, kirjoittanut .

Tietoja oh2th

70-luvulla syntynyt nörtti, joka pitää kotiaan Espoon Kauklahdessa yhdessä Jussin kanssa. Meillä on talonvahtina Roki-koira. Töissä palvelukehityksen johtamisen asiantuntija. Kotona automaatio- ja IoT-säätäjä sekä radioamatööri ja karavaanari. Muuten terve.