22.7.2018
Roki pääsi tutustumaan Raatteentien rajavartiomuseoon.
Tänne oli tullut kahvila, josta olisi saanut myös lounasta, sekä näyttely. Näyttelyyn sisäänpääsy vain olisi ollut 7€ naamalta, joten jätettiin väliin. Jussi kävi vartiotupaan kuitenkin tutustumassa samalla kun vein Rokin rajaporttia katsomaan.
Tuommoinen oli teleoperaattorin työpiste.
Keittiötilat yllä ja alla.
Ja tietysti liikuntaohjeet ovat olleet sotilaallisen selkeät.
Purasjoen asemalle aikanaan yhteen korsun perustettiin Geokätkö, jonka tosin olemme jo sulkeneet. Nykyisellään korsut ovat romahtaneet ja niiden juoksuhaudat täytetty.
Suomussalmelta löydettiin kiva pieni Kiantajärven leirintä. Hyvin tehdyt “tontit”, muutama olisi ollut jopa järven rannalla, mutta olivat jo käytössä.
Esimerkki paikallisesta sähkön tarjonnasta, kaksipäinen roikka tuotu vesiputkessa tien ali pistorasialta. Tuohon sitten adapteri ja autoon kiinni.