Espoo-Tammisaari-Salo

19.7. Espoo – Tammisaari – Vuohensaari, Salo

Matka alkoi sikäli hieman hämmennystä aiheuttaneiden uutisten varjossa – eikä tässä tarkoiteta 2022 kesäuutisesta Mursu – vaan että edellisen viikonlopun radioamatöörikesäleirin yhteydessä on muutamilla samassa yhteisössä olleilla tullut esiin kotitestissä positiivista koronalöydöstä. Tämä aiheutti tarpeen kaivella nenää kotitestillä muutaman kerran, mutta ainakaan tiistaina ei vielä ollut sen enempää oiretta kuin testilaitteessa ylimääräisiä indikaattoriviivoja.

Kaikesta huolimatta kaiken pakkaamisen jälkeen pääsimme liikkeelle ja suunta Tammisaareen moikkamaan Tapion faijaa ja siitä sitten hiljalleen pohjoista kohden.

Yöpaikaksi valikoitui Vuohensaari Camping Salosta. Mukava leirintäalue on saaressa kivalla kesäravintolalla, josta sai hyvät burgerit ja oluet. Alueella on hyvä pari vuotta vanha huoltorakennus. Toimiva paikka.