Kesällä havaittiin, että Thulella on näemmä mietitty, miten matkailuauton markiisin saisi valaistuksen.
Tarvittava osa on Thulen tapaan kallista alumiiniprofiililistaa, mikä sijoitetaan markiisin alareunassa oleviin uriin. Sen lisäksi tarvitaan myös läpivientireiät sähköjohdon läpivientiin auton seinän läpi.
Puolen päivän jälkeen lähdimme liikkeelle kohti viimeisiä kohteita, joita ihmetellä Vironmaassa. Lähellä on muun muassa Rummu, jossa on sekä vanha vankila että hylätty kaivos, jonka maisemissa on kuvattu kohtauksia tv-sarjaan Karppi.
Sen jälkeen suuntasimme keulan kohti Treppojan putousta. Tämä oli kyllä tähän aikaan mitättömän näköinen porrasmainen puro, harmi. Mallina ensin opastaulussa kuva siitä, mitä odotettiin. Ja sitten kuva todellisuudesta. Kuivaa on ollut.
Lopuksi kohti Keila-Joan putousta ja vesivoimalaa, jossa pitäisi olla näyttävämmän kokoinen putous, ainakin opastetaulun kuvan perusteella. Ja olihan siellä.
Tämän nähtävyyden jälkeen olikin jo aika suunnata kohti viimeistä yöpaikkaa Virossa. Tallinnan liepeillä näitä ei ole monta, itseasiassa kaksi, joista toisessa olimmekin viime yön. Se toinen näistä onkin tuttu paikka, jossa olemme olleet aiemmin vuonna 2016.
Matkalla kuitenkin kauppaan ostamassa kotiin viemiseksi hyväksi havaittuja virvokkeita. Aamulla ennen laivaa ei kerkeä. Ja viimeisenä kuvana viimeinen auringonlasku tässä maassa. Viime kerralla täällä ollessa olikin näyttävämpi iltarusko.
Iltalenkillä vieressä menevän tien varrella vuohet ihmettelivät Rokia. Taisivat kaivata paimenta?
Tänään päätimme jatkaa matkaa ja käydä katsomassa Narvan linnaa ja käydä ihmettelemässä Viron itäisintä maapistettä venäjän vastaisella rajalla, mikä sekin sijaitsee samassa paikassa.
Matkalla kävimme katsomassa Peipsijärven maisemia Mustveen kylästä. Melkoisen iso järvi!
Narvassa hetki meni etsiessä pysäköintiä. Peetri Platsille ei tarvitse yrittää suomalaisella autolla, kun parkkimaksuautomaattiin ei voinut syöttää suomalaista rekisterinumeroa. Siirryimme hieman toisaalle pysäköimään maksutta. Ja aivan täydellinen sijainti nähtävyyksien keskellä!
Päädyimme päivän turreilun jälkeen Narva-Tallinna E20-valtatien varrella olevalle leirintäalueelle Mereoja Camping, mikä on paikkana aika tuore ja näytti saaneen hyvin kehuja. Paikka on varsin siisti ja avara. WC ja suihkutilat erittäin toimivat ja siistit.
Roki pääsi myös vaihteeksi meren äärelle.
Tällä reissulla on otettu enemmänkin tavaksi oli kaksi yötä yhdessä paikassa. Aika mukavaa oikeastaan, kun ei tarvii kokoajan muodostaa ja purkaa leiriä.
Pieni päiväkävely Rokin kanssa takaisin tien varteen ja sitten aurinkoiselle omalle pihalle juomaan olutta. Naapuritontilla on hassu pikkumökki, joka näyttää pihansa puolesta aika käyttämättömältä.
Parin yön jälkeen keräsimme jälleen leirin kasaan ja lähdimme katsomaan uusia nähtävyyksiä. Eräs kehutuista kohteista on Sõrven majakka. Majakan huippu on 52 metrin korkeudella maanpinnasta ja metri lisää merenpinnasta.
Majakan huipulle pääsi 5 euron lipun lunastettuaan kapuamalla 22 välikerroksen kautta portaita. Yllätykseksemme koiran sai ottaa mukaan. Hieman tuntui jalkojen lihaksissa maitohappoisuutta tuon jälkeen. Otti se kiipeäminen Rokillekin jo koville. Maisemat olivat hyvällä säällä mahtavia. Maston alakerrassa olikin sitten wanhaa ohjauslaitteistoa esillä.
Majakan jälkeen äkkäsimme vieressä turisteja houkuttelevan käsityömyymiön, mistä löytyikin jääkaapin oveen lisää muistoja. Siinä vieressä oli myös kahvila, mistä saimme lounaaksi ehkä reissun tähän mennessä parhaat hampurilaiset. Henkilökunnan suomea puhunut rouva tykkäsi Rokista. Kertoi itsekin omistaneensa aiemmin Rottweilerin.
Tämän jälkeen suuntasimme keulan kohti seuraavaa kehuttua kohdetta, nimittäin Pangan jyrkänne pohjoisen Saarenmaan rannikolla on kuulemma näkemisen arvoinen. Ei nyt ihan Nordkappin veroinen jyrkänne sentään. Lisäksi alueella oli neuvostoarmeijan sota-aikaisia vallihautoja sekä vanhoja rakennelmia.
Iltapäivän kallistuessa kohti iltaa Tapsa löysi seuraavaksi yöpuuksi Kõiguste Marina & Camping. Paikan ravintolasta tilasimme varsin hyvät schnitzelit iltapalaksi.
Sunnuntaina ERAÜ-kesäleirin päätteeksi laitettiin paikat pakettiin ja otimme suunnan kohti Saaremaata, mutta ensin yö Pärnussa.
Aamulla heräiltiin Riianlahteen laskevan Pärnujoen varrelta Konse Kämpingin koivun alta ja edellisen illan sateet olivat väistyneet jo ennen Rokin iltalenkkiä.
Aamiaisen jälkeen ajoimme likemmäksi Pärnun keskustan nähtävyyksiä, mutta eräskin aiottu kohde, Punainen Torni (viroksi Punane torn) (Wikipedian artikkeli) olikin harmillisesti kiinni. Saimme kuitenkin hankittua jääkaappimagneetin. Tässä kohtaa päivän lämpötila alkoi olemaan myös mukana olleelle Rokille turhan rasittavaa, joten jatkoimme matkaa eteenpäin kohti Saaremaata.
Lyhyt ylitys tapahtui meritse laivalla. Laivapaikan varaus onnistuu kätevästi Praamid-sivuilta. Paikkavaraus on voimassa valituun lähtöön, mutta voi käyttää myös muulla lähdöllä, jos tilaa on. Itse olimme varannut alunperin myöhemmän lähdön, mutta satamaan saavuttuamme vaidoimme netin kautta aikaisempaan lähtöön.
Majoituspaikaksi valitsimme mukavan oloisen yksityisen leirintäpaikan Piibelehe Camping, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Kuressaaren keskustasta. Mikä parasta, majoituspaikan wc on varustettu käsibideesuihkulla, luksusta!
Matkailuauton leirintäpaikan perustamisen jälkeen ehti pitää hetken tauon, sillä olimme sopineet saman aikaan Saaremaalla vierailevan tuttumme kanssa syömään menosta johonkin Kuressaaren keskustan ravintolaan.
Keskustan monista vaihtoehdoista paikaksemme valikoitui Kodulinna Lokaal. Näillä eväillä saimme siirrettyä nälkää taas seuraavaan kertaan.
Täydellä vatsalla olikin hyvä kävellä pari kilometria takaisin autolle. Jos olisi ollut pimeämpää, olisi saattanut ottaa paikallisen kumijalan mieluummin.
Tarkoitus oli aamiaisen jälkeen kävellä päiväksi keskustaan, mutta Tapiolla oli ollut ilmeisesti hieman lämpö koholla ja nyt veto pois, eikä sään epävaikaisuuskaan houkutellut lähtemään.
Puolen päivän aikaan yritettiin, että jos nyt lähtisi, niin taas alkoi satelemaan, joten käännyttiin takaisin ja tehtiin myöhäinen lounas.
Piibelehen vieressä ollut ankeahkon näköinen joutoalueella tuli Rokin kanssa ulkoillessa mielenkiintoinen luontohavainto: Sinivatukka. Tarkistin, että onko syötävä. Onhan se. Aika mieto maultaan, toki se muistutti perinteistä vattua.
Tämänkin vuoden kesälomareissu alkoi perinteiseen tapaan radioamatöörien kesäleirillä. Mutta tänä vuonna päätimme, että perinteisen SRAL:in (Suomen Radioamatööriliitto) kesäleirin sijaan menemmekin samaan aikaan järjestettävälle Viron radioamatöörien kesäleirille, sillä emme ole siellä koskaan vielä käyneet.
Ennen Eckerö Linen Finlandia-laivaan nousua perjantaiaamuna odoteltiin satamassa tovi ennen laivan saapumista ja sitten laivan saavuttua vielä tovi Helsinkiin saapuvien purkua. Odotusalueella oli hieman härdelliä, sillä useimmat eivät olleet ymmärtäneet opastusta, kuinka asetutaan riviin. (Ei otettu kuvaa, koska GDPR, henkilörekisteri ja rekisterikilvet yms jne.)
Matka Suomenlahden yli ei ollut mitenkään tavallisesta poikkeava. Kävimme nauttimassa odotettua hieman niukemman tarjonnan aamiaisbufeen, odotimme hieman laajempaa tarjontaa. Mutta sai tälläkin kattauksella vatsan täyteen.
Maihin päästyämme suuntasimme ensin tuttuun Rocca al Mare -ostoskeskuksen ruokakauppaan tekemään jääkaapin täydennystä sekä jälleen uusi reppu (sellainen unohtui ottaa mukaan).
Täytyy kyllä sanoa, että jos Virossa osataan myydä alkoholia ruokakaupassa, niin kyllä ihmettelen kovin, miksei se muka Suomessakin onnistuisi. Näytti valikoima olevan toki Alkoa suppeampi, mutta ei sentään ollut S-ryhmän Rainbow-merkillä myytävää viiniä tarjolla.
Matkalla leirille koukattiin vielä matkalla Viljandissa, jossa Tapio kävi Rimi-ruokakaupassa tekemässä paikallisia löytöjä ruokakaappiin täydennyksenä, kuten maukkaat rahkapatukat ja juustotäytteisiä paprikoita öljyssä, joita ei suomesta oikein tahdo löytyä.
Viron radioamatöörien 60. kesäleiri järjestettiin juhlallisimmissa merkeissä. Ensi vuonna on taas bileet kun ERAÜ on 100-vuotias.
Leirille päästyämme majoituimme parhaaseen jäljellä olevista niukoista paikoista ja löysimme oikeastaan melkoisen hyvän spotin. Tosin vastapäätä oli paikallisen tapahtumajärjestäjän teltta, jossa olikin sitten sekä paikallisradio ja pa-kaiuttimet – josta kuuluikin mökää myöhään yöhön kumpanakin iltana. Mutta eihän tänne nukkumaan ole tultu 😀
Koska tosiaan kyseessä oli 60-vuotisjuhlaleiri, Eraü tarjosi lauantaina leiriläisille erilaisia sormisyötäviä sekä kakkua ja kuohuviiniä.
Lauantain ilta kakun jälkeen meni hieman loivemmissa merkeissä kuin perjantaina. Mikon kanssa tosin järjestettiin illan päätteeksi itikoiden tappokisa sähköisien kärpäslätkien kanssa. Pakko sanoa, että kyllä se aiheuttaa pienen sadistisen ilon, kun itikka räpsähtää ja atomisoituu parin tuhannen voltin avustuksella.
Kiitämme järjestäjiä ja matkaseuralaisia hyvästä leiristä, näille voisi tulla uudestaan.
Talven mittaan spa-osastomme keskus, eli Novitekin Salla-poreallas on ollut ahkerassa käytössä. Olemme kylpeneet viikottain keskimmärin kahdesti, säällä kuin säällä.
Tämä näkyy veden laadussa ja siinä, että se tuppaa vaahtoamaan enemmän ja enemmän. Samoin veden kirkkaus vaihtelee, tosin tähän vaikuttaa myös veden happamuus, että onko se kumpaan suuntaan neutraalista.
Porealtaassa on itsessään vaihdettava ja puhdistettava karkea suodatin, mutta veden epäpuhtauksia se ei juurikaan suodata. Tästä johtuen veden joutuu vaihtamaan 3-4 kertaa vuodessa, riippuen käyttöasteesta ja veden likaantumisen asteesta.
Tähän mennessä on selvitty noin kolmella vedenvaihdolla vuotta kohden, joka on ihan kohtuullinen määrä. Lähes joka kerralla putket on puhdistettu pesuaineella, ja samalla altaan pinnat on myös pesty ja vahattu. Se onkin työläs homma, mutta kannattaa tehdä.
Seuraavan kerran veden vaihto tulnee heinä-elokuussa, jos veden laatu pysyy hyvin kunnossa.
Samalla havaittiin myös että kevät on viimein edennyt meidänkin pihalle. Krookus kukkii. On jo odotettukin!
Vuoden 2023 kevät oli edennyt vallan keikkuen, sillä maaliskuun loppuviikolla saatiin jo hyvin sulaneiden lumien päälle lähes 20 senttiä uutta lunta. Vaan onneksemme pääsiäisen kohdilla sää osoitti lämpenemisen merkkejä, joten ajokelit näyttivät suosiollisilta kevään ensimmäiselle reissulle.
Ensimmäiseksi kohteeksi tänä vuonna valittiin Tammisaari, jossa Tapion isä asustelee. Paikka oli tuttu Tammisaari Camping Ekenäs, jossa olemmekin käyneet jo muutamankin kerran.
Onkin kyllä ensimmäinen kerta, kun meressä on vielä jäätä kun ollaan reissussa. Kerta se ensimmäinenkin.
Leiriytymisen jälkeen rentouduimme hieman, jonka jälkeen Tapio aloitti ruoan valmistamisen, jota Roki toki valvoi tunnollisesti.
Lämpötila torstaina ei ollut kovin korkea, vain muutaman asteen plussan puolella. Aika kalsaa oli.
Perjantaina aamiaisen ja muiden aamutoimien jälkeen lähdimme kävelemään Tapion isälle Tammisaaren keskustan nurkille. Kävelymatka ei ollut erityisen pitkä, kävin hyvin aamulenkistä niin meille kuin Rokillekin.
Roki oli Harrin luona vieraana kuin kotonaan ja sai Harrilta herkullisia possunkorvia. Ai että.
Perjantaina päivän lämpötila nousi jo kymmenen asteen tienoille. Eipä tarvinnut talvitakkia päivällä.
Lauantaina aamun aloitti sähkökatko. Ilmeisesti leirintäalueen kenttäsähköjen varoke oli palanut. Meillä se ei tuottanut aamukahvien tekemisen kannalta ongelmaa, sillä vakiovarusteisiin kuluu Pehtoori -pulputuspannu, eli perkolaattori.
Sähköt palasivat pian aamupäivän aikana, mutta Tapio huomasi, että monet viereisien paikkojen leirikunnista olivat varsin hämillään sähköttömyyden tuomasta lisäkoettelemuksesta.
Puolen päivän aikaan nostimme kytkintä. Tammisaari Camping Ekenäs on taas tarkistettu. Hieno paikka. Suosittelemme lämpimästi ja käymme toistekin.
Jatkoimme nyt tolppien jalkojen asennusta ja tolppien mallailua ja mittausta sekä sahaamista mittaansa.
Paljon pätkitty ja maalattu nyt oli aika nostaa loputkin pystyyn.
Viime syksynä päivitimme terassia isolla kädellä, sillä tilasimme Veloxia Oy:n markkinoiman Novitekin Salla-mallin porealtaan.
Tämän myötä onkin terassia jatkettu aiemman postatun blogin jälkeen lisää ja jatkettu laudotusta.
Näin kuumana elokuun lopun aikana fyysisen työn tekeminen on raskasta, erityisesti aiemmin Norjan reissun yhteydessä saadun ja siitä tervehdytyn K-taudin jälkeen jättämän fyysisen rasituksen myötä nopeasti tulevan läkähdyksen vuoksi. Puhti loppuu tekijällä ja porottava aurinko ei ainakaan auta yhtään. Mutta tulosta syntyy siitä huolimatta.
Seuraavaksi sitten rakennetaan sääsuojaksi katos päälle. Viime talvena todettiin, että sen talven lumikertymillä on jokin sovelias kate paikallaan.
Hieman kulttuuria. Kävimme 18.8.2022 Espoon kulttuurikeskusessa Tapiolasalissa nauttimassa PV:n varusmiessoittokunnan kiertueen toista esitystä.
Nähtävää oli ja kuultavaa. Oli hieno keikka. Heti alkuun avattiin kyynelkanavat Yön Jotsenlaululla Saimaan progetyylisellä sovituksella.
Alla muutamia kuvia ja videoita niin meistä kuin itse keikalta. Voi olla että videoiden osalta voi tulla kommentoitavaa, jos sattuu olevaan teostomatskua. Tosin nämähän ovat covereita.
Tämän vuoden yksityinen musiikkitapahtuma Peräkorpirock on ollut perinteinen kesäloman päättävä tapahtuma, johon olen ollut kutsuttu jo vuosien ajan.
Peräkorpirock 2022 on monella tavalla erilainen. Tapahtuman kerrottiin olevan viimeinen ja sarjassaan 20. kerran järjestetty tapahtuma.
Mutta tänä vuonna meinasi tuossa tapahtumassa käynti jäädä meidän osalta mennä pipariksi. Sen lisäksi, että meillä Tapio oli vielä puolikuntoinen sairastetun k-taudin jäljiltä, oli myös tuttavaperhe Pikaristen isäntä Mikko omalla musiikkikeikalla Kiteellä.
Tämä ongelma ratkaistiin sitten niin, että minä ryhdyin varamieheksi Mikon tilalle ja menimme Piipan ja Santerin sekä Tuomaksen voimin Peräkorpeen ja näin ei jäänyt tämäkään tapahtuma kokonaan näkemättä. Tällä kertaa otin jonkun verran kuvia, mutta sitäkin enemmän videoita.
Seuraavassa osiossa on sekalaisia – ja ei välttämättä kronologisessa järjestyksessä olevia videopätkiä tapahtumasta. Ihan kaikkia soittajia tai kappaleita ei tallennettu toimestani.. Kännykällä en tuohon ihan tohtinut ryhtyä.
Semmoinen oli tänä vuonna Peräkorpirock.
Illemmalla oli vielä jatkobileet ”pommarissa”, mikä on oikeasti vanha kaalivarasto, mutta täältä ei minun mukaani tarttunut sen enempää kuvia kuin videotakaan. Toimitus pahoittelee.
Tämän hetken tiedon mukaan tämä ei ihan tämmöisenään ainakaan jatku. Tilalle saattaa tulla jotain kevyempää. TBA.
Vaihteeksi hiiligrillille taas käyttöä ja läskiä tirisemään
Tämän reissun viimeinen yöpyminen olikin aika juhlaa: Sen kruunasi sauna. Tällä reissulla ei ole päästy saunaan kertaakaan, tosin se mahdollisuus olisi ollut ainakin yhdessä paikassa, mutta hinta ei houkuttanut. Noin muuten saunat ovat aika harvinaisia leirintäalueilla niin Norjassa kuin Ruotsissa.
Loppumatka Kustavista kotia kohden kävi Raision kautta, sillä syömiset tämän päivän osalta olivat jääneet aamiaisen jälkeen vähiin. Siispä Raision Burger King autokaista siivitti meitä paremmin kotia kohden.
Ja ainakin toinen päätyi vielä kylpyyn kotipihaan.
Ah, kotona.
Yhteensä 6,22 km tunneleita.
Loman mittaan rutiininomaiseen tapaan alkanut aamu keskeytyy kahvinkeiton osalta sähköjen katoamiseen, hitto! Auton sähkökeskuksen johdonsuojakytkin lauennut? Ei. Tolpan johdonsuoja lauennut? Ei. Asiaa tutkiessa naapuri kertoo, että kyse on suunnitellusta sähkökatkosta. No hyvä, ei kyllä eilen mainittu mitään kun alueelle tulimme. Oh well…
Heräilyn ja aamutoimien yhteydessä arvomme seuraavia hyppyjä. Ilmenee, että ei täältä noin vaan ajella pois. Reittivaihtoehtoja on ainakin kaksi ja toinen niistä maksaa miltei satasen ja toinen reilun parikymppiä, mutta ainakin yhden lisäyöpymisen Ahvenanmaan jollakin saarella reissu vaatii kuitenkin.
Aamulla olikin taas vallan aurinkoista ja eilisestä ukkosesta rankkasateineen ei ollut merkkiäkään enää.
Aamiaisen ja muiden aamutoimien jälkeen lähdimme kohti satamaa. Ylitämme Suomen rajan vesitse ja laskemme jalkamme taas jälleen Ahvenanmaan kamaraan. Jo kolmatta kertaa.
Itse laivamatka meni hyvin syömisen ja taxfreessa käynnin merkeissä. Kuinkas muutenkaan.
Taas tuttua punaista asvalttia, sekoitus suomalaisia ja ruotsalaisia liikennemerkkejä.
Yöllä satoikin sitten huolella. Niin huolella, että uni katkeili tuon tuostakin kummallakin.
Aamulla sateet päätyivät hiljalleen ja sopivassa välissä Tapio pääsi lenkittämään Rokia. Vieressä olikin kilometrin metsäpolkulenkki, jossa Roki pääsi toteuttamaan itseään vapaasti.
Matkalla havaittiin, että Ruotsi ei olekaan aivan täysin Lidl-vapaa maa, vaikka sellainen vahva käsitys meille on aiemmilla matkoilla muodostunut. Norjassa ei havaittu vieläkään yhtään Lidliä.
Sitten iltaa kohden etsimme eläinlääkärin vastaanottoa, josta saisimme ekinokokkoosilääkkeen ja leiman elukkapassiin. Kävimme alkuun ensin Falunissa erään elintarvikekaupan yhteydessä olleen eläinlääkärin ovella, mutta hepä olivatkin lomalla. Pöh. Sitten löytyi matkan varrelta Valbosta kunnan eläinlääkäri, jonka kanssa saimme annettua Rokille lääkityksen että leiman.
Lääkärissä käynnin jälkeen olikin aika etsiä yöpuu. Pari Gävlen keskustan lähellä ollutta Ställplats parkering -paikkaa eivät olleet tämän arpajaisen voittoja, sillä toinen oli täynnä ja toinen näytti siltä, että alue on lähinnä slummia ja autosta varmasti vähintäänkin pöllitään renkaat alta. Harmi, olisihan se Gävle ollut varmaan näkemisen arvoinen, olkipukilla tai ilman 🤣
Sitten ajauduttiin luonnonsuojelupuiston vieressä olevaan leirintäpaikkaan Rullsands Havsbad och Camping, jossa tosin olikin ruudut lähellä toisiaan ja lapsia paljon. Tämä onkin leiripaikkana ihan mukava. Aika hyväkuntoiset fasiliteetit, tosin vähän näkyi yksityiskohdissa ylläpidon lipsumista.
Jo matkamme alkupuolella ajaessamme Ruotsin läpi olisi pitänyt tehdä rituaalinomainen toimi: Markiisin reunaan pitää liimata tällä autolla vieraillun uuden maan lippu! Noh, unohtui, joten tehdään se nyt.
Ja tokihan edes yksi auringonlasku pitää kuvata. Teknisesti huonolaatuinen ja näyttävyydeltään mitäänsanomaton otos, mutta kelvannee.. Kuvan ottolaite on IPhone 12 pro ja 3 sekunnin valotus. Ihan kelpoisa kuva, sillä oikeasti oli jo aika pimeää.
Aamu Lisletta stall og bobilparkeringin pihassa alkoi tavanomaiseen tapaan niin, että Tapsa herää kukonlaulun aikaan (täällä muuten on kanoja) ja antoi Jussin nukkua hieman pidempään.
Pihalla aitauksessa olleet kanat havaittiin vasta aamulla ja aitauksen ohiajon yhteydessä Roki spottasi kanat. Tarkkaan katseli ikkunasta ”mitä noi on?”
Liikkeelle lähdön jälkeen ajettiin alkuun Oslon lentokentän Gardemoenin ohi, mutta eipä käyty sattuneesta syystä siinä vieressä olleessa Ilmailumuseossa.
Aikamoista siirtymäajoa tämä, tällä suunnalla ei ole oikein maisemiakaan sen enempää. Ainakaan niin upeita kun tuo Norjan rannikko.
Tänne ajellessa tosin missattiin yksi risteys ja siitä johtuen tulikin sitten ylimääräinen lenkki tuohon ajoreittiin.
Leiripaikka Värmlands Sjö och Fält Camping löytyi nyt siis Ruotsin puolelta Torsby läheltä.
Jussi väsähti saavuttuamme ja meni ottamaan torkut. Tapio laittoi leirin kasaan Rokin syödessä possun kärsää.
Yhteensä 4,998 km tunneleita.
Aamu alkoi sateisena, joskin Tapio aiemmin heränneenä pääsi Rokin kanssa aamukävelylle sateettomana hetkenä. Paikallisen sääarvauslaitoksen, eli yr.no mukaan pitäisi löytyä sateetonkin hetki.
Jo muutama päivä aiemmin todettiin, että 23.000 kilometrin ja viiden vuoden jälkeen pyyhkimien uusinta olisi paikallaan, jahka sopiva autotarvikemyymiö löytyisi matkan varrelta.. Onneksi Namsosissa oli Biltema, josta löytyikin sopivat pyyhkimet – ja hintakin kutakuinkin sama kuin Suomessa.
Namsosissa tehtiin myös jälleen kaupassakäynti, mm. aamiaissämpylät ja jotain sekalaista täydennystä oli jälleen tarpeen tehdä. Ja samalla löytyi käteisautomaatti. Täälläkään niitä ei ihan joka paikassa näytä olevan. Samalla tuli havaittua, että näemmä Norjassa on samankaltainen pullojen palautusautomaatti, kuin meillä Suomessakin.
Matka kyllä meni melkein jatkuvan sateen merkeissä. Mitään erityistä kuvaamisen arvoista ei löytynyt matkan varrelta. Kurja sadekeli. Mutta sellainen on sää Norjassa usein.
Harmittavasti leirintäalueen nurkalla ollut pizzapaikka olikin jo sulkenut ovensa tältä kesältä kokonaan. Taitaa olla niin hyvin tuottava paikka että on varaa pitää paikka kiinni 11 kuukautta vuodessa.
Tänään onkin taas pidempi ajopäivä, sillä aiemmin mainittu aikaikkuna uhkaa käydä ahtaaksi. Aikaikkunan määrittää Rokille aiemmin ennen lähtöä tiistaina annettu ekinokokkoosilääkityksen ajankohta, josta eteenpäin on viisi vuorokautta aikaa ylittää Ruotsin ja Norjan raja. Näin ollen meidän piti ehtiä lauantaina klo 14 mennessä ylittää raja, paitsi että nykysääntöjen mukaan meidän ei kuitenkaan tarvitse ajaa punaista linjaa pitkin eläimestä huolimatta. Että sikäli, jos tuuri käy, ei tartte esitellä lemmikkipassia eikä näyttää autossa olevien tullattavien tavaroiden määrää.
Aamu tosiaan käynnistyi vallan mukavan maiseman äärellä. Kuin olisi lapissa, ja tuota, ollaanhan me, Ruotsin lapissa. Mutta maisema on kuin napapiirin nurkilla Suomessa, kasvit ovat kitukasvuisia, jäkälää on siellä ja täällä, poroja juoksee pitkin teitä ja korkeimmissa paikoissa puuttuu puut kokonaan.
Matkalla pysähdyttiin Arvidsjaurin näköalatornissa ja todettiin, että kappas, täällähän on näemmä ruotsin puolustusvoimien tukikohta näköalatornin vieressä.
Näköalatornin maisemat olivat kyllä hienot ja taisipa Tapio käydä spottaamassa paikallisen geokätkönkin samalla.
Sitten pysähdyimme ruokatarviketäydennykseen Arvidsjaurin Coopissa ja täydennettiin tankki täyteen dieseliä. Olihan se aika hinnakasta täälläkin. Voisin väittää että Suomessa on halvempaa.
Ardisjaurista jatkettiin eteenpäin Arjeplogin suuntaan josta jatkettiin kohti Ruotsin ja Norjan rajaa Junkerdalin ylityskohtaa. Täällä ei sitten ollut ketään joten läpiajoina menimme yli ja kyydissä olisi voinut olla vaikka liikaa viinaa ja kottikärryllinen tupakkaa ja nuuskaa! No ei ollut.
Jännä juttu kyllä, että Norjan puolella muuttui kyllä maisemat lähes heti vuoristoisemmaksi ja samoin nousut ja laskut olivat auton suosituskyvyn kannalta myös jo vaativampia.
Mitä lähemmäksi Saltstraumenia pääsimme, sitä paremmaksi kävivät maisemat. Tämmöinen tasaisen maan asukki ei vaan osaa ymmärtää, miten hienolta näyttää tulla ylhäältä vuoren reunaa alas ja nähdä koko vuonon maisema ja pääkopassa töissä oleva hemmo nimeltään ”etäisyyksien käsityskyky” heittää hanskat tiskiin ja lähtee vetää pään täyteen..
Kun viimein pääsemme perille, kirjaudumme leirintäalueelle sisään ja toteamme, että täällä on vissiin satanut äskettäin ja respan rouvaoletettu vahvistaa havaintomme. On kuulemma satanut viikon ja juuri tänään on se ensimmäinen päivä kun ei sada. Miten sattuikaan.
Tämä jälkeen kävimme katsomassa Saltstraumenin sillan alla sopivan paikan virtauksien pällistelyä ajatellen. Olihan siellä nytkin porukkaa pyörimässä, ettei meinannut Rokille löytyä sopivaa kakkipaikkaakaan pöpeliköstä.
Nyt illemmalla kävimme Rokin kanssa ihmettelemässä vuirivesivirtausta. Sillan alla näytti olevan lukuisia virvelillä kalastavia, mutta heikosti näytti irtoavan saalista. Vedessä kyllä näkyi toisinaan isoja kaloja hyppivän kuin kiusallaan, mutta kuvia niistä en kyennyt saamaan.
Yhteensä 636 metriä tunneleita
