Kaskinen - Kuivaniemi, Ii

21.7 Kaskinen – Merihelmi, Kuivaniemi, Ii

Tämä päivä meni lähinnä siirtymiseen pidemmällä etapilla. Legi ei ollut ihan mahdoton, 470 kilometriä, mutta kyllähän tässäkin sai istua ratin takana ihan riittävästi päivän tarpeisiin.

Matkan varrella sai jännittää, miten pitkälle tankin lopulla polttoaineella pääsee, sillä polttoaineiden hintojen seurantaan käyttämämme Tankille-äpin (www.tankille.fi) mukaan sopiva tankkauspaikka olisi jotakuinkin jäljellä olevan matkan sisällä – mutta vain riippuen kaasujalan asennosta.

Seuraavan yöpuun valinta on joskus hankala valita, sillä sen määrää joskus seuraavan päivän kohteen tai haluttavan matkan pituuden sekä nykyisen sijainnin sekä ajankohdan muodostaman yhtälön sumeaa logiikkaa joskus noudattava lopputulos.

Ajatus oli päästä melko lähelle seuraavana päivänä aiottua rajanylityspaikkaa, mutta ihan Tornioon saakka emme jaksaneet ajaa enää tänään. Monesti nimittäin leirintäalueet alkavat täyttymään jo iltakuuden aikaan, joten ei ole välttämättä varmaa, että joka paikkaan mahtuu sisään, jos pyrkii myöhään illasta. Ja jos alueella on alueita niukalti, voi olla että puskaparkki jääkin ainoaksi vaihtoehdoksi. Mikä ei sekään ole välttämättä huono ajatus.

Muutama vuosi sitten palatessamme Norjasta tätä samaa reittiä kohti etelää, pysähdyimme tähän samaan paikkaan syömään. Tosin Tapio oli aiemmin jo edesmenneen ystävämme Jepen kanssa oppinut, että jos kohteen nimessä esiintyy “helmi”, on se usein kauhea läävä.. Mutta ei se tälläkään kertaa pätenyt.

Tässä Roki jo malttamattomana odottaa pääsyä syömään.