Tapio & Jussi

Tänään onkin taas pidempi ajopäivä, sillä aiemmin mainittu aikaikkuna uhkaa käydä ahtaaksi. Aikaikkunan määrittää Rokille aiemmin ennen lähtöä tiistaina annettu ekinokokkoosilääkityksen ajankohta, josta eteenpäin on viisi vuorokautta aikaa ylittää Ruotsin ja Norjan raja. Näin ollen meidän piti ehtiä lauantaina klo 14 mennessä ylittää raja, paitsi että nykysääntöjen mukaan meidän ei kuitenkaan tarvitse ajaa punaista linjaa pitkin eläimestä huolimatta. Että sikäli, jos tuuri käy, ei tartte esitellä lemmikkipassia eikä näyttää autossa olevien tullattavien tavaroiden määrää.

Aamu tosiaan käynnistyi vallan mukavan maiseman äärellä. Kuin olisi lapissa, ja tuota, ollaanhan me, Ruotsin lapissa. Mutta maisema on kuin napapiirin nurkilla Suomessa, kasvit ovat kitukasvuisia, jäkälää on siellä ja täällä, poroja juoksee pitkin teitä ja korkeimmissa paikoissa puuttuu puut kokonaan.

Matkalla pysähdyttiin Arvidsjaurin näköalatornissa ja todettiin, että kappas, täällähän on näemmä ruotsin puolustusvoimien tukikohta näköalatornin vieressä.

Näköalatornin maisemat olivat kyllä hienot ja taisipa Tapio käydä spottaamassa paikallisen geokätkönkin samalla.

Sitten pysähdyimme ruokatarviketäydennykseen Arvidsjaurin Coopissa ja täydennettiin tankki täyteen dieseliä. Olihan se aika hinnakasta täälläkin. Voisin väittää että Suomessa on halvempaa.

Ardisjaurista jatkettiin eteenpäin Arjeplogin suuntaan josta jatkettiin kohti Ruotsin ja Norjan rajaa Junkerdalin ylityskohtaa. Täällä ei sitten ollut ketään joten läpiajoina menimme yli ja kyydissä olisi voinut olla vaikka liikaa viinaa ja kottikärryllinen tupakkaa ja nuuskaa! No ei ollut.

Jännä juttu kyllä, että Norjan puolella muuttui kyllä maisemat lähes heti vuoristoisemmaksi ja samoin nousut ja laskut olivat auton suosituskyvyn kannalta myös jo vaativampia.

Mitä lähemmäksi Saltstraumenia pääsimme, sitä paremmaksi kävivät maisemat. Tämmöinen tasaisen maan asukki ei vaan osaa ymmärtää, miten hienolta näyttää tulla ylhäältä vuoren reunaa alas ja nähdä koko vuonon maisema ja pääkopassa töissä oleva hemmo nimeltään “etäisyyksien käsityskyky” heittää hanskat tiskiin ja lähtee vetää pään täyteen..

Kun viimein pääsemme perille, kirjaudumme leirintäalueelle sisään ja toteamme, että täällä on vissiin satanut äskettäin ja respan rouvaoletettu vahvistaa havaintomme. On kuulemma satanut viikon ja juuri tänään on se ensimmäinen päivä kun ei sada. Miten sattuikaan.

Tämä jälkeen kävimme katsomassa Saltstraumenin sillan alla sopivan paikan virtauksien pällistelyä ajatellen. Olihan siellä nytkin porukkaa pyörimässä, ettei meinannut Rokille löytyä sopivaa kakkipaikkaakaan pöpeliköstä.

Nyt illemmalla kävimme Rokin kanssa ihmettelemässä vuirivesivirtausta. Sillan alla näytti olevan lukuisia virvelillä kalastavia, mutta heikosti näytti irtoavan saalista. Vedessä kyllä näkyi toisinaan isoja kaloja hyppivän kuin kiusallaan, mutta kuvia niistä en kyennyt saamaan.