Kahden radioamatöörin yhteiset seikkailut Suomessa ja maailmalla.
24.7. Saltstraumen – Fv17 – Mo i Rana
Lähdettiin rannikon näköalatietä Fv17 pitkin etelän suuntaan. Matkalla on niin paljon nähtävää kuin vain voi olla.
Storvikissä oleva sukellusvene Uredin viimeisestä matkasta kertova infotaulu.Storvik muistotlaatat ja miekkakalaveistos Saksalaisten miinaan ajaneen sukellusveneen mukana kuolleiden muistoksi.Roki haistelee portaiden hajuja ja Jussi ihmettelee Storvikin maisemaa ylempänä.Storvik näkymääStorvik näkymääPanoraamakuva Storvikistä feat. Tapio ja Roki NäkymääVuoria kuin vuoriston peikolla hampaita..Ensihavainto jäätiköstä Fv17 varrella!Tosiaan, jäätikköä!Jäätikköä lähempää.Toinen, mutta isompi jäätikkö.Jussi ikuistettuna ikuistamassa jäätikköä.Ikijäätä toisessa paikassa.Lähempi zoomaus jäätikköön.Jäätelöä lauttaa odotellessa.Varsin katu- tai paremmin maastouskottava matkailuauto.Tämän kertaisen ylityksen alus saapuu.Laivan lähtösataman vesi on kirkasta ja ketjuissa levää.Kamera ei vaan millään tallenna maiseman perspektiivin suuruutta.Arctic circle ylitetty, tällä kertaa pohjoisesta etelän suuntaan.
Kleivhalsenin saaristo ja Grönsvikin rannikkolinnoitus
Pitihän se yksi selfie ottaa tällä reissulla.Roki poseeraa Stokkvågenin maisemassa.Tykkien laukaisukytkimet tulenjohtobunkkerissa.Tulenjohtobunkkeri.Tunneli yhdelle tuliasemalle.
Mo i Rana
Perillä ja leiriydytty Mo i Rana Campingin kentälle.