Route KL2022

Kesäloma 2022 – Keski-Norja

Ajatuksessa tälle vuodelle oli, että mennään pohjoiseen, siis Norjaan. Siinä se oli, suunnitelma oli valmis.

Sen verran tarkennettiin, että mennään Ruotsin läpi, joka tarkoitti, että tarvitaan Rokille ekinokokkoosilääkitys. Tässä vaiheessa luulimme, että ajamme Norjassa pohjoiseen ja sitten sieltä suoraan takaisin Suomeen, jolloin paluumatkalle sitä ei tarvita. Toisin kävi. Päädyimme ajamaan Ruotsin halki uudestaan etelämmässä.

Ehkäpä suurin syy reittivalinnalle oli se, että Jussi ei ollut nähnyt kunnolla vuorovesivirtausta Saltstraumenin sillan alla eikä Norjan maisemia siitä etelään. Siellä on paljon hengästyttävän hienoja maisemia.

Yhteenvetona voisikin näin jälkeenpäin sanoa, että epäilemättä parhaat paikat ja kokemukset lienevät ajo Trolstigeniä ylös sekä Geirangerin vuonon huikeat maisemat alaspäin tullessa. Erityishuomion saa myös pohjolan korkeimalla kulkeva maantie numero 55 sekä Lærdaltunnelen maailman pisimpinä (25 km) maantietunnelina. Samoin mieletön serpentiininousu Fv50-tiellä saa ihmettelemään ja kunnioittamaan sitä insinöörityön ja kaivamisen määrää, mitä nämä tiet ovat aikanaan vaatineet. Hatun noston paikka!

Jälleen kerran myös säät olivat melko suosiollisia, sillä ei voi sanoa että sadepäiviä olisi ollut juurikaan. Tässäkin mielessä Norjan sää yllätti lämpimyydellään sekä aurinkoisuudellaan.

Alta löytyy animaatio ajetusta reitistä, sekä artikkelit jokaisesta päivästä. Tämän sivun lopussa vielä yhteenveto tunneleista ja lautoista matkan aikana.

Tämän kesän reitti

Polttoaineen hinta ja kulutus

Roadtripiin kirjataan kaikki tankkaukset, näistä kertyy helppoa tilastoa.

Norjaan päästyämme, tippui kulutus nopeasti tuolta noin 11 l/100km tuonne vajaaseen 10 l/100km. Ihan vaan sillä, että Norjassa vaan ei pääse lujaa ajamaan. Vaikka nopeusrajoitus on 80 km/h, niin monesti tällä pakastinarkun muotoisella ajoneuvolla ei vaan uskalla mutkateillä ajaa niin kovaa.

Polttoaineen hinta Norjassa oli edelleen kalliimpaa kuin Suomessa, mutta hyvin vähän. Aikaisempina vuosina hintaero on ollut selkeämpi.

Tunnelit

TunneliTiePituus
Enghammaren812160 m
Sandkollen812476 m
EivikhammerenFv17258 m
SundsfjordFv17772 m
VindvikFv17988 m
SkaugvollFv17247 m
StorvikskarFv173118 m
GlomfjordFv172233 m
FykanFv171946 m
SvartisFv177615 m
StraumdalFv173232 m
KistaFv17412 m
SilaFv172882 m
FornesFv17146 m
SjonaFv172796 m
NessetE6578 m
NordmarkE6184 m
FinneidfjordE6857 m
BreivikhammerE6186 m
PytjohåjenE6110 m
KorgfjellE68530 m
MosåE6253 m
OppdølstrandRv707430 m
HammarFv62231 m
ØksendalFv626000 m
SkrøoFv622310 m
BoggeFv660147 m
TorvikFv64125 m
VangenFv6440 m
VikanøsFv6460 m
NebbeFv64440 m
OppskredFv63600m
GullringFv551210 m
OttaFv55572 m
RåumFv55514 m
RøneidFv55657 m
StupshølenFv5577 m
ÅröyFv55430 m
AmlaRv52969 m
FodnesRv56604 m
LærdalE1624509 m
VassbygdFv501058 m
HagaFv50690 m (kapea ja valo-ohjattu)
Låvisberget 4Fv50410 m
Låvisberget 3 – KroktunnelenFv50270 m
Låvisberget 2 – LangetunnelenFv501350 m
Låvisberget 1Fv50260 m
StondalFv502246 m
BerdalFv504266 m
NesbøFv502510 m
BotnaFv50904 m
VetlebotnFv50286 m
GeiteryggFv503281 m
RøsteE161097 m
LunnerE163811 m
Isokylä 2HE18520 m
Hepomäki 3HE18350 m
Lakiamäki 4HE18550 m
Tervakorpi 5HE18650 m
Pitkämäki 6HE18700 m
Orosmäki 7HE18800 m
Karnainen 8HE182300 m
Lehmihaka 9HE18350 m

Tunneleissa ajoimme yhteensä liki 122 km (121653 m).

Lautat

Lauttayhteys Matkan pituus Matkan kesto Hinta
Forøy – Ågskardet3.2 km10m21.19€
Jektvik – Kilboghamn19 km1h
Rørvik – Flakk7.5 km35m
Kvanne – Rykkjem2.6 km20m18.32€
Linge – Eidsdal2.7 km10m 8.03€
Mannheller – Fodnes3.1 km20m8.85€
Grisslehamn – Eckerö44 km2h161.00€
Långnäs – Snäckö34 km2h20m99.40€
Kumlinge – Torsholma20 km1h30m
Åva – Osnäs12 km1h15m
Vartsala – Kivimaa1 km15m

Lautoilla meni 149,1 kilometrin matkaan aikaa liki kymmenen tuntia, joista kalleimmat oli Grisslehamnista Eckeröhön sekä Ahvenamaalta kolme lauttaa yhteensä Kustaviin.

Julkaistu kategoriassa Kesäloma 2022, kirjoittanut .

Tietoja oh2th

70-luvulla syntynyt nörtti, joka pitää kotiaan Espoon Kauklahdessa yhdessä Jussin kanssa. Meillä on talonvahtina Roki-koira. Töissä palvelukehityksen johtamisen asiantuntija. Kotona automaatio- ja IoT-säätäjä sekä radioamatööri ja karavaanari. Muuten terve.